Ratojen talvikunnossapito vaatii suunnitelmallisuutta

Jos talvi yllättää jo marraskuussa tai takatalvi iskee huhtikuussa, NRC Groupin kunnossapidossa siihen on valmistauduttu. Mitä kaikkea ratojen talvikunnossapitoon kuuluu?

Jaa:

Junia kulkee ympäri vuoden, joten raiteiden täytyy olla liikennekelpoisia kesät ja talvet. Kesän kunnossapito painottuu radan ylläpitoon ja huoltamiseen, kun taas talvella kunnossapitäjän tärkein tehtävä on pitää radat puhtaina lumesta ja jäästä.

– Talviajan kunnossapitoon kuuluu raiteiden ja vaihteiden puhtaanapito ja sopimuskohtaisesti myös ratapiha-alueiden puhdistaminen, kertoo NCR Groupin kunnossapitopäällikkö Jani Kavilo.

Suomessa talvikauden pituus vaihtelee alueen ja vuoden mukaan, mutta keskimäärin talvikausi kestää marraskuulta huhtikuulle. Lapissa talvikausi on pitkä, mutta esimerkiksi viime vuonna Rauman seudullakin tuli takatalvi vielä huhtikuussa. Kunnossapitoalueesta riippumatta ratojen kunnossapitäjän talviarkea on jatkuva valmius lumitöiden toteuttamiseen.

– Talvikaudella keskitytään hoitamaan lumitöitä, jotta junaliikenne säilyy aikataulussaan. Lisäksi tehdään Väyläviraston sopimuksen mukaiset kunnossapitotyöt. Vaihde- ja turvalaitehuollot tehdään myös talviaikaan: huoltokierros säilyy samana vuodesta toiseen kelistä riippumatta, kertoo kunnossapitoalue 4:n projektipäällikkö Kyösti Kitinoja NRC Groupilta.

Lumimyrskyt työllistävät kunnossapitäjiä talvisin

Vaihteiden ja raiteiden kunnossapitoa tehdään koneellisesti ja käsityökaluilla. Erityisesti vaihteita puhdistetaan käsityönä, sillä niiden puhdistus lumesta tai sohjosta onnistuu kätevästi luudan avulla. Valtaosa pääraiteen vaihteista ovat myös lämmitettyjä, jotta ne pysyvät paremmin sulana.

– Junan suunnan määrittävät vaihteiden liikkuvat kieliosat ovat erityisen tärkeää pitää puhtaana lumesta ja jäästä, Jani Kavilo sanoo.

Kunnossapitotöihin kuuluvat myös tasoristeyksien puhdistukset sekä laiturialueiden auraaminen ja hiekoittaminen. Viime vuosina kunnossapitäjiä ovat työllistäneet erityisen rankat lumisateet ja suuret lumimyrskyt.

– Poikkeukselliset lumimyräkät ovat aiheuttaneet ongelmia varsinkin suurilla ratapihoilla kuten Jyväskylässä. Lunta tuli viime vuonna yhden vuorokauden aikana lähes puoli metriä. Meidän piti priorisoida tärkeimpien vaihteiden ja raiteiden puhtaanapito, jotta junaliikenne säilyy. Tästäkin selvittiin hyvin rautaisten ammattilaistemme johdosta, kertoo kunnossapitoalue 4:n työmaapäällikkö Arto Kontturi.

Miten talveen valmistaudutaan?

Talven kunnossapitoon valmistautuminen aloitetaan jo syksyllä, jolloin tehdään lumityösuunnitelmat tulevaa talvea varten yhdessä asiakkaan kanssa. Lumityösuunnitelmien pohjalta varataan resursseja sekä kunnossapidon henkilöstön että koneiden osalta.

– Resurssien puolesta pitää varautua riittävän ajoissa lumen tuloon. Kunnossapidossa sääennusteiden seuraaminen on tärkeässä roolissa. Lumityösuunnitelmissa määritetään myös prioriteetit: lumityöt kohdistetaan ensimmäisenä sinne, missä on eniten junaliikennettä, Jani Kavilo kertoo.

Resurssien varaamisen lisäksi talveen valmistaudutaan kaivamalla esimerkiksi tankomonttuja tulevan talven lumitöitä varten. Lisäksi pitää huolehtia, että syksyn puhdistukset on tehty ja urakiskot ovat puhtaat syksyn lehtien jäljiltä.

Hyvät resurssit myös yksityisraiteiden kunnossapitoon

Talven kunnossapitotöihin varautuminen on samanlaista myös yksityisraiteiden kunnossapidossa. Valmistautuminen ja resurssien selvittäminen tehdään ajoissa syksyllä.

– Varautuminen on välillä haastavaa, koska etenkin Etelä-Suomessa talvet voivat erota paljon toisistaan – joinain vuosina lunta ei tule juuri lainkaan ja joinain vuosina sitä tulee valtavasti. Resurssitarpeita pyritään muokkaamaan tilanteen mukaan, kertoo projektipäällikkö Jani Pölkki, joka vastaa NRC Groupin teollisuuden ja infran erillishankkeista Etelä-Suomessa.

Viime vuosina Suomessa on tullut valtavasti lunta lyhyessä ajassa niin pohjoisessa kuin etelässä, joten kokemusta on kertynyt tiukoista tilanteista. Henkilöresurssien lisäksi koneet ovat valmiina työhön heti lumen tullessa.

– Meidän aliurakoitsijamme ja koneyrittäjämme ovat hyvin varautuneet. Samoin meillä NRC Groupilla on hyvin kalustoa, jota pystyy tarvittaessa lisäämään eri kohteisiin, Pölkki sanoo.