Ura NRC Groupilla

Meillä voit olla enemmän

Olemme yli 160 vuoden kokemuksella Suomen suurin radanrakentaja ja yksi suurimmista raideinfran kunnossapitäjistä. Noin 1 000 NRC Groupin rautaista ammattilaista työskentelee ympäri Suomen paremman huomisen asialla – olisitko sinäkin yksi meistä?

Avoimet työpaikat

NRC Group työnantajana

Olemme vastuullinen työnantaja

Vastuullisuus on toimintamme ytimessä. Koska henkilöstömme on suurin voimavaramme, meille on ensiarvoisen tärkeää olla jatkuvasti parempi ja vastuullisempi työpaikka NRC Groupilaisille. Sitoudumme kehittämään vastuullisempaa työelämää nyt ja tulevaisuudessa seuraavien periaatteiden mukaisesti. Olemme mukana Oikotien Vastuullinen työnantaja -kampanjassa.

Eteenpäin uralla

Pohjoismaiden kunnianhimoisimpana infrarakentajana pystymme tarjoamaan NRC:läisille ainutlaatuisia mahdollisuuksia oman urapolun rakentamiseen ja ammattitaidon kehittämiseen. Vahva ammattitaito on kaiken tekemisemme perusta, ja siksi pidämme huolta siitä, että haastavia projekteja riittää työntekijöillemme ympäri Suomen niin tänään kuin huomennakin. Yhtenä alan suurimmista toimijoista pystymme tarjoamaan työntekijöillemme juuri heidän elämäntilanteeseensa sopivia ratkaisuja.

Lue lisää

Mielenkiintoiset projektit

Hyvällä työllä ja ammattitaidolla olemme lunastaneet yhteistyökumppaneidemme luottamuksen ja ansainneet paikkamme osana infra-alan kiinnostavimpia ja haastavimpia projekteja. Rakennamme ja kunnossapidämme infraa, joka liikuttaa ihmisiä, nyt ja tulevaisuudessa. Meillä jos missä voi tehdä työtä, jolla on merkitystä.

Lue lisää

Vastuullisuus on toimintamme ytimessä

Meille turvallisuus on sydämen asia – niin työntekijöidemme, yhteistyökumppaniemme kuin kaikkien muidenkin. Panostamme turvallisuuteen ennaltaehkäisevästi ja jatkuvasti toimintaamme parantaen. Suhtaudumme turvallisuuteen intohimolla, koska haluamme, että kaikki pääsevät päivän päätteeksi turvallisesti kotiin. Olemme ympäristön ystävä. Luomme infraa, joka mahdollistaa kestävän liikkumisen kaupungista toiseen ja kaupunkien sisällä. Haluamme vaalia ympäristöä kaikessa tekemisessämme, oli kyseessä sitten valmis rata tai työtapamme projekteilla.

Lue lisää

Tutustu uratarinoihin

Noin 1 000 NRC Groupin rautaista ammattilaista työskentelee ympäri Suomen paremman huomisen asialla. Pohjoismaiden kunnianhimoisimpana infrarakentajana pystymme tarjoamaan NRC:läisille ainutlaatuisia mahdollisuuksia oman urapolun rakentamiseen ja ammattitaidon kehittämiseen.

Lue lisää

Miksi meillä viihdytään?

"Työssäni parasta on vaihtelevuus. Meillä on paljon erilaisia työmaita, osa on rakennusprojekteja, osa kunnossapitoprojekteja ja nämä ovat kaikki oikeastaan erilaisia."

Henri Lehtonen, Projekti-insinööri

Tulin tänne suoraan koulusta töihin pari vuotta sitten, täällä on saanut hyvin vastuuta ja päässyt oppimaan uutta.

Vili Paavola, työmaamestari

Minua motivoi tässä työssä se, että tässä työssä parannetaan rata-infraa tai rakennetaan täysin uutta rataa.

Heidi Joensuu, Projekti-insinööri

Joka aamu on mukava herätä töihin ja päästä tekemään jotakin ainutlaatuista, kuten me Raide-Jokerilla tehdään.

Jooel Juntunen, Projektipäällikkö

Työssäni minua erityisesti motivoi hyvä työilmapiiri ja mahdollisuus kehittää omaa osaamista.

Niko Oinonen, sähköasentaja

Täällä pääsee työskentelemään innostavien kollegoiden ja haastavien infrahankkeiden parissa! 

Tuukka Myllymäki, projekti-insinööri

NRC Groupilla on hyvä olla töissä koska täällä välitetään työntekijöistä, ja täällä on avoin ja kannustava ilmapiiri tehdä töitä.

Jari Moisio, Projektipäällikkö

Se, että saan tehdä työni hyvin, laadukkaasti ja turvallisesti, merkkaa minulle paljon.

Kari Mäki, rata-asentaja

Arvomme

Välittävä
Välittävä

Välitämme työntekijöidemme ja yhteistyökumppaneidemme turvallisuudesta. Huolehdimme sekä ihmisten että kestävän toiminnan kehittämisestä kohti tulevaisuutta.

Luotettava
Luotettava

Toimimme korkeimpien eettisten vaatimusten mukaan. Pidämme kiinni sovitusta, eli emme tingi aikataulusta, budjetista tai laadusta. Mielestämme lupaukset on tehty pidettäviksi.

Yrittäjähenkinen
Yrittäjähenkinen

Luomme infraa, emme byrokratiaa. Meitä ajaa eteenpäin vahva liiketoiminnallinen ajattelu ja jatkuva pyrkimyksemme löytää parhaat ratkaisut.

Vastuullisen työnantajan periaatteet

Syrjimättömyys

Arvostamme monimuotoisuutta ja osallistamista ja haluamme tarjota tasa-arvoiset mahdollisuudet sukupuoleen, ikään, seksuaaliseen suuntautumiseen, etnisyyteen, uskontoon, poliittisiin näkemyksiin tai yhteiskunnalliseen taustaan katsomatta. Uskomme, että monimuotoisuus luo arvoa.

Työelämän tasapaino ja hyvinvointi

Haluamme, että kaikki voivat palata töistä kotiin terveinä ja kunnossa, joka päivä. Henkilöstömme terveys ja turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää. Hyvinvointia ja työkykyä tuemme työterveyshuollon palveluilla ja työsuhde-eduilla.

Esihenkilötyöhön panostaminen

Esihenkilöiden vastuullista ja eettistä toimintaa ohjaavat arvoihimme sekä visioomme pohjautuvat yhteiset johtamisen periaatteemme. Tuemme esihenkilötyötä esihenkilökoulutuksin ja -tilaisuuksin, joita järjestämme eri aiheiden ympärillä säännöllisesti.

Työn merkitys ja työssä kehittyminen

Rakennamme ja ylläpidämme yhteiskunnan vastuullista liikkumista edistävää raideinfraa. Kehitämme jatkuvasti liiketoimintaamme vastuullisemmaksi, mikä lisää työmme merkityksellisyyttä. Osaamisemme jatkuva kehittäminen on yksi strategisista painopisteistämme.

Tehtävän vaatimusten mukainen palkkaus

Palkitseminen perustuu suoritukseen ja se on kilpailukykyistä, oikeudenmukaista sekä osaamisen kehittämiseen kannustavaa. Palkitsemisen kokonaisuus koostuu rahapalkan lisäksi erilaisista eduista, joihin kuuluu myös osakeohjelmat ja projekti- ja bonuspalkkiot.

Hyvä hakijakokemus

Yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi olemme yhdessä sopineet toimintamallin, jonka tavoitteena on hyvä ja tasa-arvoinen hakijakokemus. Keräämme palauteta työnhakijoilta ja kehitämme toimintaa saadun palautteen perusteella.

Kasvatamme osaamistamme pohjoismaisen mentorointiohjelman avulla

Työskentelemme systemaattisesti henkilöstömme kehittämiseksi. Osana tätä työtä olemme käynnistäneet pilotin pohjoismaisesta mentorointiohjelmasta, jossa kokeneemmat ammattilaiset jakavat osaamistaan mentoroitavien kanssa.
Lue lisää

Lisätietoja