Toteutamme sähköaseman yhdessä Elenian kanssa

Elenia Oy on valinnut NRC Groupin suunnittelemaan ja rakentamaan sähköverkon sähköaseman Hämeenlinnassa. Projekti sisältää Hämeenlinnaan rakennettavan sähköaseman suunnittelun, maanrakennustyöt, sähköasemarakennuksen sekä kaikki sähköasennustyöt hankintoineen. Projektin suunnittelu ja hankinnat käynnistyvät heti ja työt valmistuvat vuoden 2027 joulukuussa.

Jaa

”Hanke on jälleen yksi merkittävä osoitus strategiamme onnistumisesta ja vahvistaa edelleen asemaamme sähkö- ja energiarakentajana Suomessa. Sopimus Elenian kanssa on hyvä osoitus asiakaskentän laajentumisesta myös verkkoyhtiöiden suuntaan”, sanoo NRC Groupin sähkö- ja energialiiketoiminnan johtaja Sami Korhonen.

NRC Group on strategiansa mukaisesti laajentanut osaamistaan ja rooliaan sähkö- ja energiarakentamisessa ja sen myötä kasvattanut liiketoimintaansa. Yhtiön hankkeisiin kuuluvat muun muassa tuuli- ja aurinkovoimalat, energiavarastot (BESS) sekä datakeskusten ja sähköverkkojen sähköasemat.

Nyt solmittu sopimus on jatkumoa yhtiön aiemmille sähköasemahankkeille ja se täydentää useita käynnissä olevia sekä jo toteutettuja projekteja.

”Olemme systemaattisesti vahvistaneet organisaatiotamme, minkä ansiosta toteutamme hankkeita entistäkin tehokkaammin yhdessä asiakkaidemme kanssa.  Vahva osaamisemme ja uudet projektit tukevat kriittisen infrastruktuurin toteutusta. Ne ovat keskeinen osa strategista tavoitettamme olla Pohjoismaiden kunnianhimoisin infrarakentaja, Korhonen jatkaa.

NRC Group rakentaa kasvuaan vankan infrataustan päälle. Pitkä kokemus ratojen ja muun kriittisen infran sähköjärjestelmistä, rakentamisesta, käyttöönotosta ja kunnossapidosta tuo lujan perustan myös sähkö- ja energiahankkeisiin, joissa ratkaisevat kokonaisuuden hallinta, sähkötekninen osaaminen ja kyky toteuttaa vaativia hankkeita turvallisesti sekä laadukkaasti.