Turvalaiteosaamisemme näkyy uusissa asetinlaiteprojekteissa – NRC Groupille voitot Riihimäen sekä Kerava–Järvenpää–Jokela-rataosuuden asetinlaitteiden muutostöistä

NRC Group on voittanut Väyläviraston kilpailutukset pääradan asetinlaitteiden muutostöissä Kerava–Järvenpää-Jokela-rataosuudella sekä Riihimäellä. Sopimusten arvo on yhteensä hieman alle 5 miljoonaa euroa. 

Jaa

Asetinlaitteiden avulla ohjataan vilkkaan pääradan vaihteita, opastimia sekä vapaana olevien raiteiden valvontaa eli varmistetaan junaliikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta.  Käytössä olevien asetinlaitteiden tekniikka uusitaan siten, että junaliikenteelle aiheutuu mahdollisimman vähän muutoksia. Työt Riihimäellä ovat alkaneet maaliskuun alussa ja ne valmistuvat arviolta ensi vuoden maaliskuussa. Kerava–Järvenpää–Jokela-osuuden työt aloitetaan samoin maaliskuussa ja ne valmistuvat arviolta joulukuussa 2029. 

NRC Group vastaa projektien asetinlaitesuunnittelusta ja asennustöistä sekä toimii kohteiden päätoteuttajana. Yhteensovitus usean eri ratatoimijan kanssa on avainasemassa onnistuneeseen käyttöönottoon.

”Riihimäellä uusitaan henkilöratapihaa ohjaavan asetinlaitteen sekä asetinlaitekiinteistön virransyöttö. Sähköä tullaan syöttämään asetinlaitekiinteistöön ensisijaisesti ajolangoista, eli samasta lähteestä, josta sähköveturitkin saavat käyttövoimansa”, projektipäällikkö Mikko Törmänen NRC Groupista kertoo. 

Asetinlaitteen katkeamaton virransyöttö varmistetaan suunnittelemalla sähkönsyöttö kahdennettuna ratajohtosyöttönä sekä varustamalla se erilaisilla varajärjestelmillä.

Varsinaisen virransyötön rakentamisen lisäksi Riihimäen urakassa rakennetaan uusia sähköratapylväitä, kaapeloidaan maastossa sekä laajennetaan nykyistä talotekniikkaa. Lopuksi käytöstä poistetut virransyöttöjärjestelmät puretaan ja kierrätetään. Projektin sisältöön kuuluu myös toimittaa asennettavien järjestelmien laitteisto.

Kerava–Järvenpää–Jokela-urakka on osa Väyläviraston Helsinki–Riihimäki-rataosan kehityshanketta, jonka valmistuttua radalla liikennöidään neljää raidetta pitkin. Rakennettavilla lisäraiteilla parannetaan junaliikenteen toimintavarmuutta ja lisätään raidekapasiteettia. Keravalla, Järvenpäässä ja Jokelassa rakennetaan ja otetaan käyttöön uusien lisäraiteiden edellyttämä asetinlaitetekniikka.

”Asetinlaitteiden muutostyöt edellyttävät huolellista etukäteissuunnittelua, tarkkuutta sekä reletekniikan taitamista. Releasetinlaitteiden suunnittelu ja rakentaminen on sähkörakentamisemme erityisosaamista”, Mikko Törmänen painottaa.  

NRC Group on vahvasti mukana Väyläviraston Helsinki–Riihimäki-ratahankkeen eri vaiheiden asetinlaitetekniikkaan liittyvissä urakoissa. Esimerkiksi kokonaisen asetinlaitteen siirtäminen kaikkine toimintoineen on toteutettu NRC Groupin toimesta Helsinki–Riihimäki-hankkeen 1. vaiheessa Keravalla vuosina 2019–2021 sekä hankkeen toisessa vaiheessa Järvenpäässä vuosina 2023–2025

Asetinlaitteiden muutostyöt edellyttävät huolellista etukäteissuunnittelua, tarkkuutta sekä reletekniikan taitamista. Releasetinlaitteiden suunnittelu ja rakentaminen on sähkörakentamisemme erityisosaamista.

Mikko Törmänen, projektipäällikkö, NRC Group