Raitiotie – koko kaupungin laajuinen työmaa
Kunnossapidossa tarvitaan laajaa teknistä osaamista ja käytännön kokemusta, sillä allianssin vastuulla on käytännössä koko raitiotiejärjestelmä: radat, tekniikka, rakenteet ja ympäristö. Varakunnossapitopäällikkö Eetu Koski NRC Groupista kuvaa kokonaisuutta:
”Tehtäviimme sisältyy kiskojen ja pintarakenteiden huolto, kaikkien radan varusteiden ylläpito sekä siltojen ja muiden taitorakenteiden kunnossapito. Huolehdimme myös sähköratajärjestelmästä ja sähkönsyötöstä. Lisäksi teemme puhtaanapitoa ja vuodenaikojen mukaan lumenpoistoa, jäänpoistoa ja kesäisin viheralueiden hoitoa.”
Näkyvän kunnossapidon lisäksi allianssi vastaa myös ulkopuolisten urakoitsijoiden lupamenettelyistä sekä poikkeustilanteissa esimerkiksi radan raivauksesta ja suistumistilanteiden hoitamisesta.
Yksi yleisimmistä kunnossapitotöistä on vaihteiden viikoittainen huolto – niitä on yli 80, ja jokainen tarkastetaan, puhdistetaan ja voidellaan kerran viikossa.
Aina valmiina – nopeat reagointiajat pitävät liikenteen käynnissä
Vaikka osa töistä on tarkkaan ennakkoon aikataulutettua, kunnossapitäjillä on oltava jatkuva valmius myös äkillisiin tehtäviin.
”Viankorjausilmoitukset tulevat yleisimmin raitioliikenteen ohjauskeskuksesta, ja viime vuonna tällaisia ilmoituksia tuli yli 500. Olemme paikalla yleensä noin 30 minuutin sisällä hälytyksestä – se on meille sovittu minimi”, kertoo Koski.
Resurssit varmistetaan niin, että aina on käytettävissä vähintään kaksi mekaanikkoa ja kaksi sähköasentajaa. Suurin osa jännitekatkoa vaativista töistä tehdään öisin klo 01–04, kun Ratikat ovat yöpymässä varikolla.Yöaikaan tehdään myös raskaat konetyöt sekä sähkörataan liittyviä kunnossapitotöitä.
Allianssimalli mahdollistaa parhaan lopputuloksen
Tampereen Ratikan kunnossapito toteutetaan allianssimallina, mikä on osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi.
”Allianssi tuo tekemiseen joustavuutta ja antaa mahdollisuuden toteuttaa työt parhaalla mahdollisella tavalla. Kun suunnitellut työt ja äkilliset vikakorjaukset vaihtelevat, on tärkeää, että voimme yhdessä etsiä ratkaisuja ja kehittää toimintaa koko ajan,” Koski tiivistää.
Tampereen Raitiotie Oy:n ratapäällikkö Antti Uotila on samaa mieltä:
”Tampereen Ratikkaliikenteen onnistuminen ei ole sattumaa. Se on tulosta ammattitaidosta, yhteistyöstä ja tinkimättömästä sitoutumisesta kaupunkilaisten sujuvaan arkeen. Rakennamme täällä yhdessä luotettavaa ja sujuvaa joukkoliikennettä,” Uotila korostaa.
Uotilan mukaan Kunnossapitoallianssissa tilaajan ja palveluntuottajien kahden vuoden välein yhteistyössä asettama sitova tavoitekustannus ja avaintulostavoitteet mahdollistavat kustannus- ja laatutason määrittämisen halutulle tasolle sopimuskauden aikana.
”Toisaalta Kunnossapitoallianssin pitkä sopimuskausi, vuoden 2030 alkuun saakka, tuo pitkäjänteisyyttä tekemiseen ja mahdollistaa toimintatapojen kehittämisen kustannustehokkaammiksi laatutason kärsimättä” Uotila toteaa.
”NRC Groupin vahvuus on, että vakituisen allianssihenkilöstön lisäksi yrityksellä on resursseja myös harvemmin tarvittaviin, erikoisosaamista vaativiin tehtäviin. Osa tällaisista töistä voi olla kiireellisiäkin, esimerkiksi kiskohitsaukset vauriotapauksissa, mutta tästä huolimatta on ammattitaitoinen työvoima järjestynyt yleensä ripeästi paikalle. NRC Groupin ja koko Kunnossapitoallianssin osaaminen varmistaa, että ratikat kulkevat täsmällisesti ja turvallisesti joka päivä ja kaikilla keleillä”, hän jatkaa.
Timanttista turvallisuustyötä – yli 2370 tapaturmatonta työpäivää
Turvallisuus on kunnossapidon ytimessä. Tampereella se näkyy konkreettisesti: helmikuussa allianssissa saavutettiin huimat yli 2 370 peräkkäistä tapaturmatonta työpäivää.
”Lähdimme jo Kunnossapitoallianssin alkumetreillä rakentamaan omaa turvallisuusjohtamisjärjestelmää, johon yhdistimme parhaat käytännöt eri hankkeilta. Turvallisuushavainnot ovat tärkeä osa kehitystä – viime vuonna teimme 377 havaintoa ja ylitimme tavoitteemme kirkkaasti,” Koski kertoo.
Turvallisuutta kehitetään lisäksi muun muassa
• säännöllisillä turvavarteilla
• safety-walk -turvallisuuskävelyillä
• kattavilla työvaihekohtaisilla ohjeistuksilla
• pelastuslaitoksen kanssa järjestettävillä yhteisharjoituksilla.
Lisäksi jokaisesta isommasta työvaiheesta on tehty toimintaohjeet, missä on käyty läpi työselostus ja työhön liittyvät riskit, vaarat ja turvallisuusohjeet. Toimintaohjeet tulevat työntekijöille luettavaksi ennen työtehtävän aloitusta kunnossapidon omaisuudenhallintajärjestelmässä.
Uudet tilat kasvavalle liikenteelle ja kunnossapidolle
Tampereen Ratikan tulevaisuus on valoisa, sillä ratikkaverkko laajenee parhaillaan Pirkkala–Linnainmaa-linjan myötä. Kasvava liikenne lisää myös kunnossapitotarpeita, mikä huomioidaan Ratikkavarikon laajennuksessa.
Kunnossapidolle rakennetaan omat hallit ja sen koneille oma säilytyshalli. Lisäksi varikolle tulee uudet tilat päivittäishuollolle ja laajemmat varastointialueet, jotka tehostavat varaosalogistiikkaa ja helpottavat työskentelyä. Varikon laajennuksen on määrä valmistua jouluun 2027 mennessä. Vaiheen 1 raitioliikenne Pirkkalan ja Linnainmaan suuntiin käynnistyy vuonna 2028.
Tampereen Ratikan Kunnossapitoallianssi
- Osapuolet: Tampereen Raitiotie Oy, NRC Group ja YIT Infra
- Henkilöstö: NRC Group 20 henkilöä, asentajat ja työnjohto, YIT 15 henkilöä
- Kunnossapidettävää raitiotietä ja siihen liittyviä rakenteita noin 25 kilometriä (linjaosuudet + varikkoalue)