Tampereen raitiotiehanke etenee suunnitellusti

Rakennamme Tampereella raitiotietä osana Raitiotieallianssia. Raitiotieallianssi toteuttaa Tampereen raitiotien osat 1 ja 2. Osa 1 (keskusta-Hervanta, Tays - Hatanpään valtatie) toteutettiin vuosina 2017–2021 ja liikennöinti tällä osalla käynnistyi vuoden 2021 elokuussa. Osa 2 Pyynikintori-Lentävänniemi rakennetaan kahdessa osassa siten, että alkuosuudella Pyynikintori–Santalahti liikennöinnin on tavoite alkaa elokuussa 2023. Osuudella Santalahti–Lentävänniemi rakentamistyöt käynnistyivät keväällä 2022. Tämän osuuden tavoitteena on olla valmis vuodenvaihteessa 2024 - 2025.

Osa 2 Pyynikintori-Lentävänniemi rakennetaan kahdessa osassa siten, että alkuosuudella Pyynikintori–Santalahti liikennöinnin on tavoite alkaa elokuussa 2023. Osuudella Santalahti–Lentävänniemi rakentamistyöt käynnistyivät keväällä 2022. Tämän osuuden tavoitteena on olla valmis vuodenvaihteessa 2024 - 2025, jolloin myös liikennöinti on mahdollista aloittaa.

Ratatyöt ovat vilkkaimmillaan kesällä

Pyynikintori–Santalahti -osuudelle on tähän mennessä asennettu kaksoisraidetta vajaat 800 metriä. Ensimmäiset kiskot asennettiin toukokuussa myös Lentävänniemeen ja kaikkiaan kaksoisraidetta rakennetaan tänä vuonna lähes kolme kilometriä

- Rakentamistyöt koko raitiotien osalla 2 ovat edenneet hyvin ja osalla Pyynikintori–Santalahti osittain jopa etuajassa. Loppukesästä aloitamme jo ajojohdinasennukset Pyynikintorin ja Santalahden välillä. Kaikki työt tähtäävät siihen, että raitioliikenne Santalahteen voi alkaa ensi vuonna, tavoitepäivämäärä liikenteen käynnistymiselle on 7. elokuuta 2023, Raitiotieallianssin projektipäällikkö, NRC Groupin Sari Valjus kertoo.

Osa 2 on jaettu kolmeen rakentamislohkoon: Santalahti, Hiedanranta ja Lentävänniemi. Tänä vuonna Raitiotieallianssi rakentaa osalle 2 kaksoisraidetta kaikilla kolmella rakentamislohkolla. Raitiotielle tulee sekä sepelirataa että kiintoraidelaattaan perustuvaa rataa, jossa pinnoitteena on nurmi, kiveys tai asfaltti.

- Kiintoraidetta asennetaan tänä vuonna noin kaksi kilometriä ja sepelirataa arviolta vajaan kilometrin verran. Valmiista raitiotieradasta puhutaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki tekniset järjestelmätkin on asennettu. Teknisiin järjestelmiin kuuluvat muun muassa sähkönsyöttö sekä radan ohjaus- ja turvalaitteet Raitiotieallianssin päällysrakennevastaava, NRC Groupin Timo Kuusela toteaa.

Koko osalle 2 eli Pyynikintorilta Lentävänniemeen tulee kaksoisraidetta yhteensä 6,6 kilometriä, josta nurmiraidetta rakennetaan 1,6 kilometriä, sepeliraidetta 2,4 kilometriä sekä kiintoraidetta 2,6 kilometriä. Vastaamme myös Raitiotieallianssin ratajohtotöistä sekä raitiotien teknisten järjestelmien toteutuksesta. Ajojohtimien asennus Tampereen raitiotien länsiosalle aloitetaan elokuussa.

Tampereen raitiotie osa 1:

Pyynikintori - Hervanta, Tays - Hatanpään valtatie

  • Reitin pituus 15,7 km
  • Kaksoisraidetta 15,7 kilometriä
  • Sähkönsyöttöasemia 11
  • Uusia siltoja 10, lisäksi muokattu 7 siltaa
  • Raideristeyksiä 7 kpl
  • Tukimuureja 20
  • Valmistui 2021
  • Liikenne alkoi 9.8.2021
  • Tampereen raitiotien osa 2:


Pyynikintori - Santalahti - Lentävänniemi

Reitin pituus noin 6,7 km

  • Kaksoisraidetta 6,6 kilometriä
  • Sähkönsyöttöasemia 4
  • Uusia siltoja 7, lisäksi muokataan kahta nykyistä siltaa
  • Vaihteita 17 kpl
  • Tukimuureja 7 ja 2 tukimuurikaukaloa
  • Osuus Pyynikintori – Santalahti, valmis 2023
  • Osuus Santalahti – Lentävänniemi, valmis 2024-2025