Tampereen Raitiotieallianssin osan 2 rakentamistyöt valmistuivat ajallaan ja hankkeen budjetti alittui reilusti – raitiotien kunnossapidossa käynnistyi Tampereella uusi jakso

Tampereen Raitiotieallianssin rakentamistyöt Santalahden ja Lentävänniemen välillä sekä viimeiset koeajot Näsisaaressa valmistuivat marraskuussa 2024. Santalahdesta Näsisaaren ja Hiedanrannan kautta Lentävänniemeen rakennettu raitiotie on lähes kymmenen vuotta kestäneen projektin viimeinen osuus. Raitioliikenne uudella osuudella alkoi suunnitellusti 7. tammikuuta. Vuodenvaihteessa käynnistyi myös raitiotien kunnossapidon uusi kaksivuotinen jakso Tampereella.

Jaa
Kuva: Raitiotieallianssi / Wille Nyyssönen

Allianssimalli on osoittanut vahvuutensa Tampereella

NRC Group on ollut mukana Raitiotieallianssissa sen kehitysvaiheesta lähtien eli vuodesta 2015 asti. NRC Group on vastannut mm. projektin johdosta, päällysrakenne- ja sähköratatöistä sekä raitiotien teknisistä järjestelmistä. Toinen vaihe Tampereen raitiotien rakentamisesta ja sen myötä koko historiallinen hanke on nyt päättynyt.

Allianssimalli on Tampereella osoittanut vahvuutensa sekä kehitys- että rakentamisvaiheessa, kun kaikki osapuolet ovat sitoutuneet alusta asti yhteisiin tavoitteisiin. Raitiotietyöt valmistuivat täysin suunnitellussa aikataulussa ja raitioliikenne Lentävänniemeen käynnistyi ajallaan.

- Olen erittäin ylpeä Raitiotieallianssin tekemästä työstä ja satojen raitiotien suunnittelijoiden ja rakentajien panoksesta. Alitimme hankkeen tavoitekustannuksen eli budjetin kustannusennusteen mukaan yli 7,5 miljoonalla eurolla. Hankkeen avaintulosalueissa, kuten turvallisuudessa, onnistuttiin myös hienosti. Siitä tuloksemme oli 44 pistettä kun maksimi oli 75, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Timo Kuusela NRC Groupista toteaa.

Raitiotieallianssia sitova tavoitekustannus osalle 2 rinnakkaishankkeiden kanssa oli noin 127 miljoonaa euroa, josta raitiotietä koskeva osuus oli 92,5 miljoonaa euroa.

- Hankkeen yhteishenki on ollut hyvä, mikä näkyy nyt onnistuneena lopputuloksena. Budjetin alitus koituu kaikkien allianssiosapuolten hyödyksi, Kuusela lisää.

NRC Group mukana Tampereen Ratikan kunnossapitoallianssissa

Tampereen Ratikan Kunnossapitoallianssi on ollut Raitiotieallianssin mukana rakentamisen alkuhetkistä lähtien. Kunnossapitoallianssin muodostavat NRC Group Finland Oy ja YIT Road Oy. Tilaajana toimii Tampereen Raitiotie Oy.

- Vuosien aikana Kunnossapitoallianssi on kehittynyt ja kasvanut jatkuvasti sen mukaan, kun uutta rata-aluetta on valmistunut ja luovutettu tilaajalle, varakunnossapitopäällikkö Eetu Koski NRC kertoo.

Kunnossapitoallianssi työllistää tällä hetkellä aliurakoitsijat mukaan lukien jo noin 40 henkilöä, joista 19 on NRC Group Finlandin vakituista henkilöstöä. Kunnossapidon sopimus on voimassa viisi vuotta Raitiotieallianssin rakentamisen päättymisen jälkeen, eli vuoden 2029 loppuun. Tampereen raitiotien kunnossapito on jaettu kahden vuoden jaksoihin, ja tämän vuoden alusta siirryttiin kunnossapitojaksolle 2.

Kunnossapidon vuosittainen tavoitekustannus kunnossapitojaksolla 2 on n. 6 M€.

- Ensimmäisellä kunnossapitojaksolla tavoitekustannus alitettiin mukavasti. Avaintulosalueiden mittarien onnistumistaso ensimmäisellä kunnossapitojaksolla oli 74,50 kun maksimi on 100, Koski mainitsee

Turvallisuudessa on onnistuttu erinomaisesti, sillä Kunnossapitoallianssille on kertynyt tapaturmattomia päiviä jo 1976, lähtien vuoden 2019 helmikuusta tähän hetkeen.

- Tapaturmattomien päivien lukumäärä on huima, sillä sen eteen on tehty paljon töitä ja tullaan tekemään jatkossakin, Koski painottaa

Seuraavaksi Tampereen Ratikka laajenee Pirkkalaan

Tampere päätti raitiotien 1. osan rakentamisesta marraskuussa 2016, ja vajaat neljä vuotta kestäneen rakennus- ja käyttöönottovaiheen jälkeen Tampereen Ratikan liikennöinti alkoi ajallaan elokuussa 2021. Sen jälkeen ratikan reittiä päätettiin laajentaa Pyynikintorilta Lentävänniemeen siten, että rakentaminen toteutettiin kahdessa osassa. Elokuussa 2023 valmistui osan 2 ensimmäinen osuus Pyynikintorilta Santalahteen ja 7.tammikuuta 2025 käynnistyi raitioliikenne suunnitellusti loppuosuudella Santalahdesta Lentävänniemeen.

Tampereen Ratikan suosio ja matkustajamäärät ovat ylittäneet ennustetut tavoitteet. Ratikalla on tehty liikennöinnin aloittamisesta, vuodesta 2021 lähtien, jo noin 46,5 miljoonaa matkaa, joista 16,6 miljoonaa matkaa tehtiin vuoden 2024 aikana.

Ratikan reitti laajenee seuraavaksi Tampereen kuntarajojen yli Pirkkalaan. Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi käynnisti osuuden rakennustyöt joulukuussa. NRC on mukana myös Pirkkala–Linnainmaa-allianssissa rakentajana yhdessä YIT Infran kanssa. Suunnittelusta hankkeessa vastaavat Sweco ja AFRY. Tampereen Ratikan jatkosuunnittelu on avattu jo myös Ylöjärven suuntaan. Tampereen ja Ylöjärven kaupunginhallitukset päättivät viime vuoden joulukuussa Lielahti–Ylöjärvi-raitiotien hankesuunnitelman laatimisen aloittamisesta. Suunnitelma on määrä laatia vuosien 2025–2027 aikana.

Kuva: Raitiotieallianssi / Opa Latvala