”Talven aikana Näsisaaressa on rakennettu ratapohjaa ja tehty kunnallistekniikan töitä. Nyt viimeisenä vuonna rakentamistyöt painottuvat Näsisaareen ja esimerkiksi saareen vievät sillat tulevat valmistumaan jo kesällä. Ratatyöt päästään aloittamaan toukokuussa,” Raitiotieallianssin projektipäällikkö Timo Kuusela NRC Groupilta kertoo.
Raitioliikenne Pyynikintorin ja Santalahden välisellä osuudella käynnistyi viime elokuussa, ja ratatyöt Santalahdesta eteenpäin ovat edenneet vauhdilla. Tällä hetkellä koko Pyynikintori–Lentävänniemi- reitin 6,6 km:n kaksoisraideosuudesta on valmiina noin 5,5 km.
”Kun rata on muilta osin jo pitkälti valmiina, asennetaan sinne vielä runsaasti teknisiä järjestelmiä, kuten turvalaitteita ja liikennevaloja. Lisäksi tänä keväänä ja kesänä tehdään raitiotiejärjestelmän kaapelointeja. Sähköratatöitä tehdään syksyyn saakka, muun muassa Näsisaaressa,” tekniikkalajivastaava Tero Heino NRC Groupilta kertoo.
Näsisaareen vievien siltojen valut ovat valmistuneet maaliskuussa, minkä jälkeen on siirrytty jälkijännitystöihin sekä muottien purkuun. Paasikiventien ylittävällä Rosenlewin sillalla päästään toukokuussa jatkamaan ratatöitä sekä ajojohdinten asennuksia.
Hiedanrannassa on läpi talven tehty NRC:n toimesta sähköratatöitä, jotka valmistuvat kevään aikana. Kevään ja kesän kuluessa lohkolla jatketaan ratatöiden viimeistelyä ja valetaan viimeiset kiintoraidelaatat.
”Kevään aikana tehdään myös kaapelireittejä sekä aloitetaan kiveystöitä, jotka jatkuvat kesän ajan. Kiveyksiä tehdään muun muassa Nottbeckinaukiolla sekä pysäkkilaitureilla. Tarkoitus on, että kaikki alueen työt Raitiotieallianssin osalta valmistuvat syyskuuhun mennessä”, Hiedanrannan lohkopäällikkö Jyri Kulha NRC Groupilta toteaa.
Lentävänniemessä tehdään tänä vuonna valmiiksi Halkoniemenkadun ja Pyhällönpuiston rataosuus sekä katurakentamistyöt. Lentävänniemen osuuden odotetaan valmistuvan jo ennen juhannusta. Tämän lisäksi kevään ja alkukesän aikana viimeistellään Federleynkadun, Kehyskadun ja Lielahdenkadun osuuksia. Raiteet näille kaduille valmistuivat jo viime syksynä.