NRC Group on voittanut uuden urakan Joensuun ratapiha -hankkeeseen liittyen

Väyläviraston hankkeessa Joensuun ratapihan toimintavarmuutta parannetaan uusilla turvalaitteilla ja liikenteen hoitoraiteella. Junaliikenteen täsmällisyyttä kehitetään muun muassa pääraiteen siirrolla, henkilö- ja tavaraliikenteen eriyttämisellä ja sähköistyksillä. Hankkeeseen liittyen olemme tänään saaneet Väyläviraston hankintapäätöksen 42 miljoonan euron urakkakokonaisuudesta.

Jaa:

Urakassa ratapiha uudistetaan kokonaisuudessaan. Uutta rataa rakennetaan kaksi kilometriä ja nykyisiä raiteita parannetaan 19 kilometrin matkalta. Radan rakenteet ja vaihteet uusitaan koko ratapihan laajuudelta. Raiteiden sähköistys-, turvalaitteet- ja ratapihavalaistus uusitaan. Matkustajalaitureita muutetaan korkeiksi, esteettömyysvaatimusten mukaisiksi ja ratapihalle rakennetaan uusi matkustajalaitureita yhdistävä ylikulkukäytävä sekä 2,3 kilometriä meluvallia ja -seiniä. Lisäksi rakennetaan sammutusvesijärjestelmä keskiosalle ratapihaa.

Vaativa projekti toteutetaan junaliikenteen ehdoilla 41 eri työvaiheessa. Työt alkavat 1.5.2021 ja valmistuvat 15.12.2023 mennessä. Ratapiha käyttöönotetaan kahdeksassa eri osassa vuosina 2022 ja 2023.

"Tämä on hieno urakkavoitto. Projekti koostuu monipuolista erikoisosaamista vaativista rata-, sähkörata- ja turvalaiterakentamisen töistä, joihin meillä on huippuosaaminen ja pitkä kokemus. Rata on meidän toimintaympäristömme. Liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden varmistaminen myös rakennusvaiheessa on meille kunnia asia”, toteaa Rautatierakentaminen-divisioonan johtajana 15.3. aloittanut Sami Korhonen.

Sopimuksessa on 14 päivän valitusaika, jonka jälkeen sopimus voidaan allekirjoittaa.