Kesäkuussa käynnistyneeseen allianssikilpailutukseen osallistui neljä ehdokasta. Tarjouskilpailu koostui kahdesta vaiheesta, joissa arvioitiin tarjoajien osaamista, johtamiskyvykkyyttä ja yritysten johdon sitoutumista ohjelman toteutukseen. Arviointimenetelminä käytettiin haastatteluita, case-tehtäviä ja kehitystyöpajoja.
Ohjelma-allianssista kolme raitiotiehanketta on niputettu yhdeksi
Investointien enimmäisarvo on 1,2 miljardia euroa, josta käytettävä osuus tarkentuu, kun päätetään, mitä kaikkea urakkaan sisällytetään ja kun tavoitekustannukset tarkentuvat. Raitiotieinvestointien alustavasti arvioitu osuus on noin 600 miljoonaa euroa, katuinvestointien noin 400 miljoonaa euroa ja vesihuollon investoinnit noin 150 miljoonaa euroa.
Ensimmäisenä vuorossa Läntisen Helsingin yhdistävä pikaraitiotie
Länsiratikat-hanke sisältää Vihdintien pikaraitiotien, läntisen kantakaupungin uudet raitiotiet Fredrikinkadulla ja Topeliuksenkadulla sekä näihin liittyviä katuinvestointeja. Kaupunginvaltuusto päätti hankkeen toteutuksesta vuonna 2021. Allianssit ryhtyvät laatimaan hankkeen toteutuksen edellyttämiä tarkempia rakentamissuunnitelmia. Tavoitteena on rakentamisvaiheen käynnistäminen vuonna 2026.
Viikin-Malmin pikaraitiotie ja Länsisataman pikaraitiotie ovat yleissuunnitteluvaiheessa. Jos valtuusto päättää käynnistää nämä hankkeet, allianssi ryhtyy laatimaan niistä hankesuunnitelmia, joiden perusteella raitioteiden toteuttamisesta voidaan päättää myöhemmin. Toteutus ajoittuisi vuosien 2027–2031 välille.