Mikko Mäkelä on valittu NRC Groupin uuden Rautatiet-divisioonan johtajaksi

Mikko Mäkelä aloittaa NRC Groupin Rautatiet-divisioonan johtajana ja Suomen maayhtiön johtoryhmän jäsenenä elokuussa 2025.

Jaa

Mikko siirtyy NRC Groupiin Destiasta, jossa hän on toiminut Ratarakentamisen johtajana. Mikko on tehnyt pitkän ja vakuuttavan uran Destiassa monipuolisissa ratarakentamisen ja -kunnossapidon johtotehtävissä sekä erilaisissa infra-alan liiketoiminnan johto- ja kehitystehtävissä.

”Mikon kattava kokemus alalta ja rautatieliiketoiminnan vankka tuntemus on erinomainen lähtökohta uuden divisioonan menestykselle ja strategisten tavoitteiden saavuttamiselle”, toteaa Suomen maayhtiön toimitusjohtaja Harri Lukkarinen tyytyväisenä. ”Olemme jo onnistuneet rakentamaan hyvää työkantaa uudelle Rautatiet-divisioonalle muun muassa voittamalla Jyväskylä - Vaajakoski -rataurakan, Mikon osaaminen tulee olemaan merkittävässä roolissa asiakaslähtöisen ja voittavan tiimin johtamisessa” jatkaa Harri.

”Olen innoissani uudesta tehtävästäni ja aloittamisesta NRC Groupissa, jonka vahva ammattitaito ja pitkä kokemus rautateiltä vakuuttavat. Uusi strategia ja mahdollisuus päästä rakentamaan uutta Rautatiet-divisioonaa huippuammattilaisten kanssa motivoi minua”, toteaa Mikko Mäkelä uudesta tehtävästään.

NRC Group tavoittelee asiakaslähtöisempää ja sujuvampaa toimintaa

NRC Group organisoi Rautatierakentamisen- ja Kunnossapidon palvelut uudella tavalla Rautatie-divisioonaksi ja Sähkö ja Energia -divisioonaksi 1.1.2025 alkaen. Muutoksen tavoitteena on aikaisempaa sujuvampi ja asiakaslähtöinen rakenne. Sähkö ja Energia -divisioonan johtajaksi valittiin Sami Korhonen ja Rautatie-divisioonan johtajana aloittaa Mikko Mäkelä.

Rautatiet-divisioonan kuuluvat seuraavat palvelut:

  • Ratarakentaminen
  • Ratakunnossapito
  • Sillanrakennus ja –korjaus sekä siltojen kunnossapito
  • Hitsaus
  • Mittaus ja BIM

Sähkö ja Energia -divisioonaan kuuluvat seuraavat palvelut:

  • Sähkörata
  • Turva- ja opastinlaitteet
  • Syöttöasemien rakentaminen
  • Sähköasemien rakentaminen
  • Telematiikka
  • Sähkökunnossapito
  • Uusiutuvan energian palvelut
  • Kanavien kunnossapito

Raitiotiet-divisioonan johtajana jatkaa Jouni Kekäle ja Materiaalit-divisioonan johtajana Katariina Nilsson.

Yhteiset projektitoiminnot tukemaan liiketoimintoja

Samassa yhteydessä aloitti toimintansa Yhteiset projektitoiminnot, joka yhdistää tarjouslaskenta-, hankinta-, sekä kehitys- ja laatuosaamisen yhdeksi, keskitetysti johdetuksi kokonaisuudeksi. Yhteisten projektitoimintojen vetäjäksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimetty Enni Laine.

Lue lisää →